Ruokolahden taideyhdistys ry

Ruokolahden taideyhdistys ry kokoaa yhteen kuvataiteesta, taidekäsitöistä ja valokuvauksesta kiinnostuneita Ruokolahdella ja lähiympäristössä.
Toimintaan kuuluvat näyttelyt, opintomatkat ja kurssit. Yhdistyksellä on hallintaoikeus Taitotaloon, jonka toiminnasta se vastaa. Taitotalo tarjoaa jäsenistölle oivalliset harrastusmahdollisuudet maalaamiseen, piirtämiseen, keramiikan tekoon, grafiikan harrastamiseen, kivenhiontaan ja valokuvaukseen. Se toimii myös näyttelytilana ja siellä voi järjestää perhejuhlia sekä muita yleisötapahtumia. Yhdistyksellä on taidelainaamo Taitotalolla.

Ruokolahden taideyhdistys ry on perustettu vuonna 1982 ja vuoden 2016 alussa jäsenmäärä oli 232. Jäseniksi voivat liittyä niin tekijät kuin taiteen tukijatkin. Innostus taiteeseen on tärkeintä!